lauantai 27. joulukuuta 2014

Jouluristeilyllä m/s Silja Serenadella 24.12.-26.12.2014



Laivoilla olen paljon risteillyt, mutta koskaan siellä ei ole joulua tullut vietettyä. Aloitin keväällä jo suunnittelemaan seuraavaa joulua laivalla.


Vaihtoehtoina oli Baltic Princess ja Riika tai Silja Serenade ja Tukholma. Tallinna ja Baltic Queen ei taas ollut niin kiinnostava vaihtoehto. Töiden vuoksi Silja Symphonyn lähtö 23.12.2014 ei olisi ollut edes mahdollinen.


Kohteena Riika olisi ollut kiinnostavampi, mutta Silja Serenade laajemmalla ja paremmalla hyttivalikoimallaan vei voiton. Siispä ei auttanut muuta kuin odotella matkojen myynnin aloittamista.


Heinäkuun alussa kävin tekemässä matkavarauksen Tallink Siljan Helsingin matkamyymälässä, jossa varauksen teko sujuikin helposti ja mukavasti. Tämän jälkeen sitä pystyikin vain rennosti odotella joulun saapumista. Muutamia pieniä varaukseen liittyviä asioita kävin vielä matkamyymälässä hoitamassa, kuten esimerkiksi varaamassa parkkipaikan autokannelta autolle.


Jouluaattona, pitkän odotuksen jälkeen, käänsimme auton keulan kohti Olympiaterminaalia.


Koska meillä oli varattuna autolle parkkipaikka risteilyn ajaksi laivalta teimme lähtöselvitykset autolähtöselvitystiskillä.

Laivan lastaus aloitettiin poikkeuksellisesti jo klo 14.00.


Ajoimme auton parkkiin ja lähdimme kohti hyttiämme.


Hyttinä meillä oli Commodore-luokan hytti 11324.









Commodore-luokan hytti 11324.


Hytissä oli odottamassa Fazerin suklaakonvehteja ja jääkaapissa perinteiset virvokkeet.


Jouluaaton risteilyohjelma.


Jouluaaton risteilyohjelma.


Infoon kävin viemässä lapsen lahjapaketin odottamaan joulupukin vierailua ja samalla hain bussiliput joulukirkkoon.


Lasten risteilyohjelma.


El Capitan -ravintolassa oli lapsille järjestetty piparkakkujen leivontaa. Kuulemma jokaisena jouluna piparkakut on leivottu kyseissä ravintolatilassa.


Itseleivotut piparkakut sai pienen odottamisen jälkeen mukaan kunniakirjan kera.


Commodore Loungessa alkoi glögitarjoilu klo 16.00 ja aluksen risteilypäällikkö Peter Rosenbröijer kävin toivottamassa Commodoressa ja sviiteissä matkustavat tervetulleeksi jouluristeilylle ja kertoi samalla risteilyohjelmasta.



Jouluristeilylle otettava maksimi matkustajamäärä on 1540 matkustajaa. Matkustajamäärä on rajoitettu sen vuoksi, että kaikki mahtuvat syömään joulupäivällistä kahdessa kattauksessa. Joulupäivällinen oli katettuana Grande Buffettiin ja Tavolàta-ravintolaan. Molemmissa ravintoloissa tarjonta oli samaa. Lisämaksusta olisi voinut varata Bon Vivant -ravintolassa tarjoiltavan joulumenun.


Jouluaattona Silja Serenaden kyydissä oli noin 1300 matkustajaa, joten aika leppoisa meno ja tunnelma laivalla oli.


Meillä oli pöytävaraus ensimmäiseen kattaukseen Grande Buffet-ravintolassa.


Ennen illalliselle menoa kuuntelimme jouluevankeliumin Promenadella.



Buffetissa oli rauhallisempi tunnelma kuin yleensä. Viereisissä pöydissä istuneet aasialaiset matkustajat toppatakkeineen ja pipoineen veivät hieman tunnelmaa jouluillalliselta.


Joulubuffetin tarjontaa täydensi Hellapoliisin suunnittelemat ruoat, joita olin päässyt ennakkoon jo marraskuussa maistelemaan. Suosikkini edelleen jälkiruokapöydässä oli banoffee, jonka resepti löytyy Hellapoliisin sivuilta.


Ruokailun jälkeen oli aikaa kierrellä laivan myymälöissä.


Gifts-myymälästä tuli hankittua mm. uusi matkalaukku.


Atlantis Palacessa oli ohjelmassa kuusenkoristelua.


Kuusenkoristelun jälkeen joulupukki kävi jakamassa lapsille lahjat, jotka oli jätetty infoon ennen illalliselle menoa.


Promenade jouluvalaistuksessa.


Promenade.



Promenadella esiintyi DJ ja saksofonisti.


Myymälät sulkivat ovensa aattona kello 21.00 ja jouluinen Promenade oli aika hiljainen.


Lapsen kanssa matkustaessa ei ravintoloissa vietetä aikaa pikkutunneille asti, joten loppuilta meni mukavasti hytissä.


Saunassa tuli käytyä löylyissä katselemassa talvista saaristoa.


Paremmat kuvausmahdollisuudet oli kuitenkin myöhemmin kannelta.


Hiljaista vauhtia Silja Serenade lipui saaristossa kohti Tukholmaa.


Auringonnousu saaristossa.


Silja Serenaden pelastusrengas.


Korsteenissa oli vielä niin totinen hylje, vaikka syytä hymyyn olisi myös Serenadellakin.


Joulupäivän risteilyohjelma.


Kävimme brunssilla Tavolàtassa.


Tavolàtassa brunssilla.


Brunssin jälkeen lähdin käymään Tax Free Superstoressa ja vaimoni jäi tyttäremme kanssa Siljalandiin.


Ostoksilla käynnin jälkeen vaihdoin vaimoni kanssa vuoroa ja lähdin tyttäreni kanssa suunnistamaan.
Muumisuunnistuksessa oli helppoja kysymyksiä lapsille ja taas laivasuunnistuksen kysymykset olivat helppoja minulle, mutta vaikeita 6-vuotiaalle. No yhteistyöllä ravattiin laivaa ristiin  ja rastiin ja päättelimme kysymyksiin vastauksia, jotka loppujenlopuksi menivät kaikki oikein.


Suunnistuksen jälkeen kävimme uudelleen brunssilla, tällä kertaa Grande Buffetissa.


Buffetissa oli jo hieman rauhallisempi meno, olihan Tukholmaan matkaa vajaa tunti enää.


m/s Sea Wind ja m/s Romantika Värtanilla.


m/s Sea Wind lopetti 25 vuotta kestäneen liikennöinnin Turun ja Tukholman välillä ennen joulua ja ensi vuonna se siirretään Helsingin Vuosaaren  ja Tallinnan väliselle reitille. Samalla myös alus liputetaan Viroon ja se saa virolaisen miehistön.


Tukholmassa oli aurinkoinen pakkaspäivä.



Bussikuljetus joulukirkkoon lähti heti laivan saavuttua satamaan. Viimeinen bussi terminaalilta lähti klo 12.35.


Tukholman Suomalainen Kirkko sijaitsee vanhassakaupungissa, aivan Kuninkaanlinnan vieressä.


Joulukirkon pappina tomi Leila Mänttäri ja kanttorina Merja Aapro.


Joulukirkko kesti noin tunnin.



Bussit saapuivat Kuninkaanlinnan ja kirkon väliselle aukiolle ja kuljettivat meidät takaisin terminaalille.


Vielä muutaman vuoden Värtanin Siljaterminaali palvelee Tallink Siljan matkustajia. Uuden terminaalin on tarkoitus valmistua keväällä 2016.


m/s Silja Serenade.


m/s Silja Serenade.



Laivalla saavuttua kävimme hakemassa välipalaa Loungesta hyttiin ja muiden katsoessa televisiota otin pienet päiväunet.


Loppumatkan risteilyohjelma.


Ruokailut myös paluumatkalle oli varattu Grande Buffetin 1 .kattaukseen.


Grande Buffetin herkkuja,


Old Port Pub jouluisena.


Ruokailun jälkeen ohjelmassa oli Muumidisco. 6-vuotias tyttäreni odotti näkevänsä laivalla Harri Hylkeen, mutta kyllä se Muumin ja Pikku Myyn kanssa discoaminen oli yhtä kivaa.


Iltapalalla kävimme Commodore Loungessa, jonka jälkeen pikkuhiljaa oli aika laittaa pieni väsynyt risteilijä kylvyn kautta nukkumaan.


Promenade jouluvalaistuksessa.


Laivan saapuessa Maarianhaminaan oli aika myös käydä itsekkin nukkumaan.


Aamulla ensimmäisenä lähdin käymään Commodore Loungen saunan löylyissä.


Nouseva aurinko valaisi komeasti horisonttia.


Aurinkokannella tuli myös käytä ihailemassa auringonnousua.


Aurinkokannella.


Aurinkokannella.


Aurinkokannella.


Aurinkokannella.


Silja Serenaden nimikyltti.


Aamiaisella kävimme Bon Vivantissa.


Silja Serenaden Bon Vivantin aaminen kerta toisensa jälkeen erinomainen ja maistuva.


Aamiaisen jälkeen kävimme vielä jumppamassa ja humppaamassa Muumin ja Pikku Myyn kanssa.



Hyttimme ikkunasta oli kiva seurata, kun laiva lipui Kustaanmiekan salmesta.


Lonnan ohittamisen jälkeen olikin aika siirtyä alas autokannelle ja tämä erilainen risteily alkoi lähentyä loppuaan.


Joulun viettäminen laivalla oli kokemuksena positiivinen ja siellä oli periaattessa kaikki joulumme kuuluvat elementit. Kiitokset koko Silja Serenaden miehistölle mukavasta ja ennen kaikkea stressittömästä joulusta laivalla. Nähdään taas pian!