perjantai 22. heinäkuuta 2016

Tukholman risteilylle Tallinnasta 15.7.-17.7.2016

Kävin huhtikuussa Tallink Siljan matkamyymälässä varaamassa heinäkuulle päivä Tukholmassa -risteilyn Tallinnasta Victorialla ja liityntämatkat Tallinnaan Silja Europalla ja Tallinnasta Baltic Queenilla.


Verrattuna päivä Tukholmassa -risteilyn hintoja Helsingistä ja Tallinnasta lähteviin laivoihin on hintaero suuri. Varaamani sviitin hinnalla olisimme saaneet Silja Symphonylta A-hytin. Ei siis tarvinnut kahta kertaa miettiä lähdemmekö matkaan Helsingistä vai Tallinnasta. Huomioon on otettava myös Helsinki-Tallinna-Helsinki -reittimatkojen kustannukset, jotka itse maksoin Club One pisteillä ja 26 eurolla. Hinnoissa on myös otettu huomioon Club One Gold -kortin alennukset.

Varauksen yhteydessä varasin myös Buffet Tallinkista päivälliset sekä juomapaketit, kun tuolloin buffetin hintaan eivät juomat kuuluneet buffetin hintaan kyseisellä reitillä.

Kesäkuun lopussa lippuja Club One -sivujen kautta tulostaessani huomasin, että juomapaketit olivat hävinneet varaukselta ja olin käytännössä maksanut matkaa enenmmän kuin oli tarve. Lähdin selvittämään asiaa ensin netin kautta ja huomasin, että buffetin hintaan kuuluukin nykyään juomat, minkä vuoksi juomapaketti oli poistunut varaukselta.

Ei muuta kuin soittamaan Tallink Siljalle ja ihmettelemään miksi asiasta ei oltu informoitu, vaikka varaukseen oli tullut muutos. Selvitystyön jälkeen sain vaihdettua liikamaksun laivarahaksi varaukselle, olisin myös saanut ne palautuksena tililleni halutessanti. Mitään yksiselitteistä vastausta en saanut siihen, miksi minulle ei oltu ilmoitettu varauksen muuttumisesta ja liikamaksusta. Asian hoito puhelinpalvelun kautta hoitui kuitenkin erinomaisesti. 


Matkamme ajaksi jätimme auton parkkiin Olympiaterminaalin läheisyyteen, missä pysäköinnin hinnaksi tuli noin 10 euroa.


Lähtöselvitys Olympiaterminaalissa sujui sujuvasti.


Matkalle olin varannut A-luokan hytin, mikä sijaitsi 9. kannella.


A-luokan hytti 9328


Matkan aloitin tyttäreni kanssa saunaosastolla rentoutuen.


Sauna Beach on parhain Tallink Siljan saunaosastoista.


Sauna Beach.


Sauna Beach.


Sauna Beach.


Sauna Beach.


Sauna Beach.


Sauna Beach.


Sauna Beach.


Sauna Beach.



Europa kuvattuna Silja Europan saunaosaston ikkunan läpi.


Saunan jälkeen kävimme kierroksella myymälöissä.


Muumiakin piti käydä ihmettelemässä Summer Centerissä.


Fast Lanessa kävimme haukkaamassa vähän välipalaa, ennen Tallinnaan saapumista.

Fast Lane.


Tallinnassa meillä oli aikaa käydä kiertelemässä, koska laivaannousu Victorialla alkoi vasta klo 16.00.


Matkatavarat jätimme säilytyslokeroon, minkä jälkeen kävin lähtöselvittämässä liput.


Sää Tallinnassa oli pilvinen ja kostea.


Ajoittain taivaalta tuli myös vettä, joten aika kului kaupoissa kierrellen ja ostoksia tehden.


Lopuksi vielä Norde Centrumin kautta kohti D-terminaalia.


Muutama minuutti odottelua ja pääsimme kävelemään Victorialle.


Hyttinä meillä oli Admiral-niminen sviitti. Victorialla on yhteensä seitsemän sviittiä, joista kaksi sijaitsee 8. kannen keulassa (kulma) ja loput 9. kannen keulassa.


Hytissä oli erillinen olohuone...

...missä olevasta sohvasta sai lisävuoteen lapselle.


Makuhuoneen puolella oli parisänky.


Näkymä ikkunasta Tallinnassa ei kovin hyvä ollut.


Jääkaapissa oli samat tarjottavat kuin Siljan Commodore-luokassa sillä erotuksella, että täällä ei jääkaappia täytetty Tukholman päässä. Aamiaisen olisi voinut halutessaan tilata hyttiin.

Pöytävarauksen olin tehnyt matkavarauksen yhteydessä Buffetin ensimmäiseen kattaukseen.


Nyt kun kaikkien Tallink Siljan laivojen buffetin hintaan kuuluu ruokajuomat, ovat hinnatkin vertailukykyisiä. Tallinna - Tukholma -linjalla illallisbuffet aikuiselta maksaa ennakkoon ostettuna 5,50 euroa ja laivalta ostettuna 7,50 euroa vähemmän kuin Helsinki -Tukholma -linjalla. Aika iso hintaero vaikka valikoimakin Buffet Tallinkissa ja Grande Buffetissa on melkein identtinen. Illallisbuffetin hinta Siljan Turun laivoilla ja Tallinkin Isabellellä, Baltic Queenilla ja Silja Europalla on samanhintainen kuin Tallinna - Tukholma -linjalla.


Buffetin valikoima oli riittävä ja laatu erinomaista.


Verrattuna esimerkiksi Silja Europan Visby-risteilyn buffetin laatuun, vei Victoria voiton ylivoimaisesti.


Ja jos vielä vertaa tuohon 7,50 euroa kalliimpaan Grande Buffettiin, niin Victoria vie voiton hinta-laatusuhteella.

Myös sushi näyttää paremmalle kuin muissa buffeteissa, mausta en tiedä kun eivät minun lempiruokia ole.


Pilttipurkkien/aamupuurojen lämmitykset onnistuivat hyvin, ystävällisen palvelun kera jokaisessa laivan ravintolassa missä tarvetta oli.


Saunaosasolla oli saunojen lisäksi yksi poreallas ja baari. Toisaalta maksoihan saunominen vähemmän kuin muilla yhtiön laivoilla, 5 euroa aikuiselta ja 3 euroa 6-17-vuotiailta.


Eri ikäisille lapsille oli järjestetty ohjelmaa ei puolelle laivaa.


Disco Aluminium oli pyhitetty alkuillasta isommille lapsille.

Ja siellä pääsi pelaamaan Nintendon Wii-pelejä tai perinteisiä lautapelejä.

Disco Aluminium.


Disco Aluminium.


Disco Aluminium.

Disco Aluminium.


Disco Aluminium.


Disco Aluminium.



Kokousosastolla oli Suvekeskus eli Summer Center.


Kokousosasto


Ingrid-huoneen ovenkahva oli hauska.


Sekä tiedekeskus Ahhaan huone.


Fakiiri-tuoli.


Ahhaan robotti Oskar.


Tiedekeskus Ahhaa.


Kolmiuloitteinen hiekkalaatikko.

Tallink Siljan edullisin Tax Free, ainakin alkoholi- ja tupakkatuotteiden osalta, on Tallinna - Tukholma -reitillä.


Tässä poimintana heinä-elokuun kampanjakuvastoista suurimmat hintaerot verrattuna Helsinki-Tukholma -linjaan. Näiden lisäksi myös pienempiä muutaman kymmenen sentin tai euron hintaeroja oli useammassa tuotteessa Tallinna - Tukholma -linjan eduksi. Tupakkatuotteet ovat myös huomattavasti edullisemmat Tallinna - Tukholma -linjalla.


Myös oluiden, lonkeroiden ja siidereiden hinnat ovat ihan eri luokkaa. Jos Helsingin laivalta saa lonkero six-packin hintaan 7,90 € saa Tallinnan laivalta 24 tölkkiä hintaan 13,50 €. Hinnoitteluun ja pakkauskokoon vaikuttaa tietysti myös lonkeron ja siiderin tuontisäännökset Suomeen, kun EU:n ulkopuolelta (ml. Ahvenanmaan kautta kulkeva tax free-myynti) niitä voi tuoda verovapaasti vain kaksi litraa. Oluen hintaan tuontirajoitukset eivät päde ja pakkauskokokin on sama, hinnassa vaan on eroa melkein viisi euroa.

Mutta, jos alkoholi- ja tupakkatuotteet ovat edullisia, ovat puolestaan lasten lelut esim. Legot samanhintaisia tai kalliimpia kuin Suomessa.

Tax Free Marketin lisäksi laivalla oli yhdistetty parfyymi- ja vaatekauppa.

Parfum & Boutique.


Parfum & Boutique.


Infosta ostimme SL:n liput seuraavaa päivää varten ja kerrytimme siinä samalla Club One-pisteitä.


Telakan valmistekyltti.


Laivan kummi Ilon Wikland.


Infotaulu laivan rakennusvaiheista.



Laivan perässä (6-7. kannella) sijaitsee kaksikerroksinen yökerho Starlight Cabaret.


Starlight Cabaretin yhteydessä on myös Casino.


Tyyliltään yökerho on samantyyppinen kuin Baltic Princessillä/Queenilla sekä Galaxylla.


Starlight Cabaret.


Starlight Cabaret.


Starlight Cabaret.


Starlight Cabaret.


Starlight Cabaret.


Starlight Cabaret.


Starlight Cabaret.



Starlight Cabaret.


Victorialla esiteltiin Starlight Cabaret -yökerhossa kaikki illan esiintyjät, mikä mielestäni oli kiva, vaikka se tosin vei aikaa ennen ensimmäisen esityksen alkamista.


Cream Team esiintyy Starlight Cabaretissa.


Kävimme katsomassa Bombolla Bubble show, mikä oli ihan eri luokkaa verrattuna Silja Europan Bubble Beatin esitykseen.


Bombolla Bubble show.


Bombolla Bubble show.


Bombolla Bubble show.


Bombolla Bubble show.


Bombolla Bubble show.


Bombolla Bubble show.


Bombolla Bubble show.


Bombolla Bubble show.


Bombolla Bubble show.


Bombolla Bubble show.


Bombolla Bubble show.


Bombolla Bubble show.


Bombolla Bubble show.


Shown jälkeen uni maistui hyvin...


...aina Onnin aikaiseen herätykseen.


Eihän sitä laivalle nukkumaan tulla, jos voi merta ihailla keulaikkunoista.


Tunnin verran joutui odottelemaan aamiaiselle pääsemistä ja sen ajan käytin laivan yleisten tilojen valokuvaamiseen.


Opaste hississä.


Lasten leikkihuone sijaitsee 7. kannen perässä.


Lasten leikkihuone.


Lasten leikkihuone.


Lasten leikkihuone.


Lasten leikkihuone.



Lasten leikkihuone.


Leikkihuoneen vieressä sijaitsee King´s Pub.


King´s Pub.



King´s Pub.


King´s Pub.

King´s Pub.


King´s Pub.


King´s Pub.


Piano Bar.


Piano Bar.


Piano Bar.


Piano Bar.


Piano Bar.



Piano Barin vieressä on Gourmet Victoria -ravintola.



Gourmet Victoria.


Gourmet Victoria.


Buffetin läheisyydessä sijaitsee Café Bellman.


Café Bellman.



Ja yhtä kantta alempana Fast Food 25 h.


Aamu merellä oli aurinkoinen.


Kapellskärin satama ja m/s Finnfellow.


6. kannen ulkokannella.

6. kannen ulkokannella.


9. kannen aurinkokannella.


Aurinkokannella.

Viron lippu liehuu.


Korsteeni.


Korsteeni.


Korsteeni.


Erikoisaamiaista oli tarjolla Piazza a´la Carte -ravintolassa.


Piazza a´la Carte.


Piazza a´la Carte.


Piazza a´la Carte.


Piazza a´la Carte.


Piazza a´la Carte.


Piazza a´la Carte.


Odotus kannatti, sillä erikoisaamiainen oli runsas ja maittava.


Erikoisaamiaisen tarjottavia.

Erikoisaamiaisen tarjottavia.
Täällä kahvit, myös erikoiskahveja oli saatavilla, tarjoiltiin pöytään.


Aamiaisen jälkeen lähdin kuvaamaan vastaan tulevaa m/s Baltic Princessiä.


m/s Baltic Princess.


m/s Baltic Princess.


m/s Baltic Princess.


m/s Baltic Princess ja m/s Isabelle.




Oxdjupet.


Laivan saapumista Värtanille seurasimme hyttimme ikkunasta, samaan aikaan oli Frihamnenin satamaan saapumassa m/s Isabelle.


Tukholmaan lähdimme heti laivan saapumisen jälkeen.


Opasteet uudelta terminaalilta Gärdetin tunnelbana-asemalla olivat hyvät.


Reitti kulki vanhan terminaalien putkien kautta...


...ja vanhan terminaalin läpi.


Ja pian olimmekin jo Gärdetin asemalla odottamassa.


Tunnelbanasta vaihdoimme junaan, minkä kyydissä matkasimme Solnaan.


Mall of Scandinavia on helpon ja lyhyen matkan päässä.


Sieltä löytyy myös laaja valikoima kauppoja ja ravintoloita.


Erityiskiitos, vaippaikäisen kanssa matkustavana, tarvitsee antaa kauppakeskuksen baby-loungelle, missä saa kätevästi vaipat vaihdettua, ruoat lämmitettyä ja lapsen syötettyä kaikessa rauhassa.


Myymälöissä oli hyvät alennusmyynnit käynnissä.


Disney Store.





Disney Store.



Disney Store.


Toys"r"us.


Mall of Scandinavia.


Mall of Scandinavia.


Alkuperäisten suunnitelmien mukaan oli meillä tarkoitus käydä pikaisesti myös keskustassa parissa liikkeessä, mutta kun Mall of Scandinaviasta löytyi kaikki tarpeellinen ja vähän enemmän lähdimme takaisin laivalle.


Myös opasteet Gärdetistä Värtaterminaalin oli hyvät.

Opaste vanhan terminaalin ovella.


Opasteita vanhassa terminaalissa.


Vielä olisi ollut mahdollisuus ottaa #sälfie.



Matkaahan tuonne uuteen terminaaliin on.


Melkein perillä.


Värtaterminalen.


Värtaterminalen.


Värtaterminalen.


Terminaali oli valoisa ja moderni ja opasteet olivat selkeät.

Terminaalin vieressä ulkona oli autolähtöselvitys.

Sisältä löytyi monta lähtöselvitysautomaattia lähtöselvitystiskien lisäksi.


Hieman kliinistä sisustusta pehmensi muutamat taideteokset seinillä.


Laivaan nousu ajat olivat selkeästi esillä. Viivakoodilukijat porteilla lukivat matkaliput huomattavasti paremmin kuin esimerkiksi Tallinnan satamassa.


Ja sitten kohti laivaa.


m/s Victoria I.


Tallinnaan ei Helsinkiin, kuten yleensä.


m/s Victoria I.


m/s Victoria I.


Tuulin jäädessä hyttiin pelaamaan iPadia...


...me muut lähdimme aurinkokannelle.


Onni tykkäsi harjoitella kävelemistä.


Mukava oli puista penkkiä kiertää, kun tukea sai pidettyä koko ajan.


Myös merta piti käydä katsomassa.


Pöytävarauksen kävin tekemässä illaksi Piazza a´la Carte -ravintolaan.


Ikkunasta oli komeat näkymät.


m/s Isabelle lähdössä.


m/s Isabelle lähdössä.


Piazzan alku- ja jälkiruokapöydän tarjonta näytti herkulliselta, mutta päädyimme tilaamaan pelkät pääruoat listalta. Sitä kun lasten kanssa ruokailemassa ollessa ei valitettavasti kovin pitkän kaavan mukaan voi ruokailla.


Piazzan alkuruokapöytä.


Piazzan jälkiruokia.


Tuuli tilasi suosikkiannoksensa.


Me aikuiset taas tilasimme laavakivellä kypsennettävät häränfileet. Tämä Black Rock Grill -konsepti oli ennen myös Baltic Princessillä ja Baltic Queenilla, mutta nykyään tarjolla vain m/s Victorialla.


Ruoka oli maistuvaa ja Tuulikin ihastui Black Rock Grillin pihviin ja totesi että voisi kohta jo tilata aikuisten listalta annoksia, nakki-lihapulla vartaan sijasta. Myös palvelu oli erinomaista ja ystävällistä.


Syönnin jälkeen vielä muutamat ostokset Tax Free -myymälästä.


Onnin käydessä nukkumaan lähdin vielä Tuulin kanssa Starlight Cabaretiin katsomaan yhden shown.


Lasten drinkki & Lotte.


Cream Team -bändi.


Illan ohjelma alkoi taas esiintyjien esittelyllä...


...minkä jälkeen esiintyi, Siljan Helsingin laivoiltakin tuttu, Up Leon.


Up Leon -show.


Up Leon -show.


Up Leon -show.

Shown jälkeen lähdimme hyttiä kohden ja valmistautumaan nukkumaan.


Aamulla herätys oli jälleen kerran aikaisin, mutta nyt ei tarvinnut odotella aamiaisen alkamista kovin kauan.


Erikoisaamiainen ei pettänyt tälläkään kertaa valikoiman ja laadun suhteen.


Erikoisaamiasen tarjontaa.



Erikoisaamiaisen tarjontaa.


Aamiaisen jälkeen aika kului vielä laivalla kierrellen ja tavaroita pakatessa.


Tallinna häämöttää horisontissa.


Tallinkin laivoja Tallinnassa.


m/s Sea Wind.







Laivana Victoriaa ei voi Siljan Helsingin sisariin verrata, mutta ihan kivaa vaihtelua. Palvelu sen sijaan oli Victorialla ihan samaa tasoa kuin Silja Symphonylla.


Laivalla pärjäsi hyvin englannin kielellä, jossain jopa suomella. Viron lisäksi miehistö palveli sujuvasti ruotsin kielell.


Tallinnassa täytyi vielä tehdä lähtöselvitys viimeselle etapille.



Aikaa laivaan nousun alkamiseen oli noin puolisen tuntia.

Mutta nopeasti odotteluaika kului ja pääsimme siirtymään laivaan.




Varattuna meillä oli B-luokan hytti, mikä sijaitsi 9. kannella.


Hytissä huilatessa menikin mukavasti pari tuntia.


Minkä jälkeen ruoka taas maistui.


Baltic Queenin venäläinen ravintola on aina hyvä valinta.


Tuuli pohti tilaisiko lohta vai nakki-lihapullavartaan ja kallistui lopulta tutun annoksen puoleen.


Me aikuiset tilasimme molemmat Kanaa á la Kiev. Annos oli ihan ok, vaikka olemme joskus maukkaampaa kanaa samassa ravintolassa syöneet. Palvelu oli erinomaista, hyvin onnistui pilttipurkin lämmitys ja erikoistoiveiden toteutus.


Ruokailun jälkeen piipahdimme vielä laivan myymälöissä, mutta mitään suurempaa tarvetta ei enää ostoksille ollut.


m/s Superstar matkalla Tallinnaan.


m/s Star matkalla Helsinkiin.


Loppumatka meni sujuvasti Summer Centerissä.


Summer Center.





Summer Center.




Summer Center.


Laivan lähestyessä Helsinkiä lähdin kamerani kanssa aurinkokannelle, muiden jäädessä vielä Summer Centeriin.

Korsteeni.


Korsteeni.


Pihlajasaari.


Vapaamatkustaja.


Rakenteilla oleva Länsiterminaali 2 ja m/s Silja Europa.


m/s Silja Europa odottamassa Visby-risteilyn alkamista.


m/s Silja Europa.


m/s Silja Europa.


m/s Star.


Lokki ja m/s Silja Europa.


Laivasta ulospääsyn jälkeen oli edessä vielä raitiovaunumatka Olympiaterminaaliin, minne olimme perjantaina auton parkkiin jättäneet.


m/s Silja Symphony valmistautumassa lähtöön.


Edessä oli vielä ajomatka kotiin.


Kiitokset Silja Europan, Victorian ja Baltic Queenin miehistöille mukavasta risteilystä!