torstai 8. maaliskuuta 2018

Tältä näyttää uudistuneella m/s Baltic Princessillä - lehdistötilaisuus Turussa 8.3.2018

Sain kutsun Silja Linelta tulla tutustumaan m/s Baltic Princessin uudistuksiin, ennen laivan liikenteeseen paluuta.


m/s Baltic Princess lähti Turusta 10.1.2018 kohti Gdanskissa sijaitsevaa Remontowan telakkaa. Telakkamatkasta voit lukea lisää aiemmasta matkakertomuksesta. Vaihdelaatikoiden vaihdossa ilmenneiden haasteiden vuoksi telakointi aika piteni kahdella viikolla. Laivan kahden alennusvaihdelaatikon vaihtaminen oli suuri urakka. Millintarkka- ja siten aikaa vievä työ oli kuitenkin välttämätöntä, jotta varmistetaan jatkossa laivan häiriötön liikennöinti.




Nyt kuitenkin odotus on palkittu ja entistä ehompi laiva on valmiina palaamaan liikenteeseen. Teknisen telakoinnin lisäksi laivan yleisiä tiloja uudistettiin.





Lasten leikkihuonetta laajennettiin ja telakoinnin jälkeen avautui uusi ja avarampi Silja Land -leikkimaailma kannella 5.




Baltic Princessillä seikkailee päivittäin lasten suosikki Harri Hylje ja Muumi-animaatiot näkyvät hytti-TV:stä. Loma-aikoina (talvilomalla, pääsiäisenä, kesällä, syys- ja joululomalla) sekä viikonloppuisin laivassa on myös lasten rakastama Muumipeikko. Lisäksi laivalla on paljon erilaista järjestettyä ohjelmaa kaikenikäisille lapsille.



Lapsiperheiden toiveita ja palautteita huomioiden rakennettiin uusi Siljaland entisen matkavarahuoneen tilalle. Uuden Siljalandin pinta-ala on 120 neliötä.




Siljalandista löytyy kahvila, kiipeilypaikka, pieni esiintymislava, iWall-peliseinä ja tietenkin pallomeri. Wc toimii lastenhoitohuoneena ja inva-wc:nä. Siljalandin saa myös yhdistettyä kokousosastoon, mikä on kätevää varsinkin kesällä, kun kokousosastolle on rakennettu lapsille SummerCenter. Tyyliltään Siljaland on sisutukseltaan samankaltainen Silja Serenaden ja Silja Symphonyn Siljalandin kanssa.


Siljalandista löytyy myös paljon perinteisiä lautapelejä.





Buffet Silja Linen ilme uudistui telakoinnin yhteydessä ja siitä tuli Siljan muilta laivoilta tuttu Grande Buffet. Grande Buffet -ravintolassa (kansi 7) herkuttelet sydämesi kyllyydestä ja valitset itse omat suosikkiherkkusi!




Jonojakaan ei juuri synny, koska löydät nyt useampia ruokapisteitä, esim. antipasto-tori, vihannestori, kalatori jne. Eikä sinun myöskään tarvitse välittää ruokajärjestyksestä - aloita vaikka lämpimistä ruoista.


Samaan buffet-hintaan nautit myös juomista (olut, puna- ja valkoviini sekä virvoitusjuomat).


Remontissa uusittiin pinnat, maalattiin katot ja lattia vaihdettiin uuteen.

Värit vaihtui vat konseptin väreihin;  vaalea puuta, beigeä ja tiukkaa oranssia. Ravintolan tuolit saivat uuden konseptin mukaisen verhoilun.




Tarjoilulinjasto uudistettiin osittain ja jälkiruokapöydän keskelle tehtiin työskentelytila, missä kylmäkkö voi kattauksen aikana koristeilla jälkiruokia.



Cafeteria muuntui  telakoinnin aikana uudeksi Fast Lane -ravintolaksi (kansi 6), josta saa ruokaa nopeasti ja vaivattomasti.






Fast Lane -ravintolan kokki valmistaa maistuvia ja mutkattomia annoksia suhteellisen ripeällä tahdilla.




Tarjolla on niin lihapullat ja burgerit kuin myös raikkaat salaatit. Hampurilaisen voi tilata myös gluteenittomalla sämpylällä. Fast Lane -ravintolan antimia voit ostaa myös mukaan. Vauhdikkaan illan jälkeen voit myös tilata annoksen ravintolan yöruokalistalta.







Uusi Fast Lane noudattaa samaa konseptia kuin muillakin laivoilla. Konsepti on ennestään tuttu Silja Serenadelta, Silja Europalta ja Megastarilta. 



Muodinnälkäiset pääsevät nyt nauttimaan entistä laajemmasta Fashion Street -myymälästä ja -valikoimasta! Tästä upeasta myymälästä löydät paljon erilaisia naisten ja miesten vaatteita ja asusteita, myös lapsille. Valikoimaan kuuluu paljon eri merkkejä, mm. Superdry ja Tommy Hilfiger, VANS-kengät sekä Desigual laukut ja asusteet. Valitse suosikkikorusi ja -kenkäsi, löydä muodikkaat vaatteet ja uusi vaatekaapin sisältö koko perheelle edullisesti!








Baltic Princessillä on ensimmäinen Tommy Hilfigerin Shop-in-Ship -konseptimyymälä.


Matkatavaralokerot ovat muuttaneet pubin yhteyteen.


Kaikki laivan opasteet uusittiin telakoinnin aikana.



Ja mikä parasta lehdistötilaisuuden jälkeen minun ei tarvinnutkaan poistua laivasta, koska varattuna minulla oli myös risteily tälle ensimmäiselle matkalle telakoinnin jälkeen. Ensimmäisestä matkasta on sitten tulossa ihan oma matkakertomus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti