perjantai 7. helmikuuta 2014

Naantalissa tutustumassa telakoitavana olevaan m/s Silja Serenadeen 5.2.2014


"Jokaisessa päivässä on pieni pala unelmaa" ja keskiviikkona 5.2.2014 toteutui yksi unelmani - päästä vierailemaan laivalla telakoinnin aikana. Lähdin työpaikaltani ajamaan kohti Naantalia puolen päivän aikoihin.


Turun Korjaustelakalla Naantalissa olin perillä hieman ennalta sovittua aikaa.


Jäin odottelemaan telakan portille Tallink Silja Oy:n edustajia ja heidän saavuttua puin suojavarusteet päälleni ja lähdimme kävelemään kohti laivaa.


Laivan pelastusveneet.


Aloitimme telakkakierroksen tutustumalla laivan vedenalaisiin osiin, joten ei muutakuin portaita pitkin alas altaaseen.


Laivassa on kaksi peräsintä, joita pystyy käyttämään toisistaan riippumatta. Yhden peräsinlavan pinta-ala on 22 m².



Matkustajille näkyvien muutostöiden lisäksi laivalla tehdään paljon teknisiä kunnostustöitä. Laivan potkureita ja peräsimiä on kunnostettu ja pohjaa putsattu sekä maalattu. Lattiakaivoja ja viemäriputkistoja on uusittu ja koko laivan ilmastointikanavat on puhdistettttu.








Silja Serenade hieman erilaisesta kuvakulmasta.



Laivan kaksi pääpotkuria ovat valmistettu ruostumattomasta teräksestä. Potkurit ovat halkaisijaltaan 5,1 metriä, tehoa niistä lähtee 2 x 16290 kW ja akselinhalkaisija on 611 mm.


Laivan peräsimet olivat irroitettuna huollon vuoksi.

Hieman alastoman näköinen kylki ilman Silja Line -tekstiä.

Laivan alkuperäisen kotisataman erottaa vielä hyvin kyljestä.


Ruostumattomasta teräksestä valmistettuu perän ohjailupotkuri on halkaisijaltaan 2,4 metriä ja tehoa siitä lähtee 1300 kW. Ohjailupotkureita käytetään pääasiassa satamaan saapuessa.



Laivan rakentajan logo on vielä paikoillaan kyljessä, kun sisaralukselta sen on maalattu piiloon.



Laivan molemilla puolilla on evävakaajat, joita käytetään estämään laivan keinuminen.


Yhden evävakaajaan pinta-ala on 12 m².





Matka jatkui aluksen keulaa kohden...


Keulassa on kaksi ruostumattomasta teräksestä valmistettua ohjailupotkuria halkaisijaltaan 2,8 metriä ja tehoa yhdestä keulapotkurista lähtee 1800 kW.


Laivan keulabulbi on 30 mm paksua terästä. Keulabulbin tarkoituksena on pienetää laivan vastusta vedessä.



Ja seuraavaksi suuntasimme altaasta johtavaa tietä pitkin ylös.







m/s Silja Serenade.



Laivalla työskentelee päivittäin noin 300-400 työmiestä. Eri kansalaisuuksia on parhaimmillaan jopa 20. Hyttejä työmiehillä on käytössä noin 300 kappaletta.



Laivan vedenalaisten osien esittelyn jälkeen oli vuorossa tutustuminen sisätiloihin.



Yksi laivan sisäänkäynneistä, jatkoimme kuitenkin matkaa laivan perää kohden.


Laivan kylkeen oli hahmoteltu jo uusi Silja Line -teksti.


S-kirjain odottamassa maalausta.

Potkurinlapoja.




Sisäänkäynti laivalle tapahtui autokannen kautta.


Autokannen lattiaa uusittiin.


Pääsin tutustumaan laivan konehuoneeseen.





Konehuoneessa oli paljon mielenkiintoista nähtävää.


Silja Serenaden jäävahvistettu keula sisältä päin kuvattuna.


Pääsin myös tutustumaan laivan paloasemaan ja kuulemaan eri paloasemien tehtävistä.



Grande Buffet.


Tax Free Superstore.



Tavoláta Ristorante Italiano.


Promenade.



Kaikiller remontoiduille alueille asennetaan energiatehokkaat ja uudet led-valot. Lisäksi laivalla panostetaan entistä enemmän myös valaistuksen ohjaukseen. Remontin edetessä laivalta on viety ulos 5000 kiloa vanhaa kaapelia ja uutta kaapelia on tuotu sisään yli 50 kilometrin verran. Uusia valaisimia on asennettu yli 1000 kappaletta ja led-valonauhaakin yli kahden kilometrin verran.



Luxory Boutique.


Sunflower Oasis -kylpylän rakentaminen, johon on sisältynyt mittavia terästöitä sekä putkistojen, pumppujen ja filttereiden uusimista ja rakentamista on ollut yksi suurimmista töistä. Pelkästään teräslevyjä on uusittu 140 neliömetrin verran.



Vanha hylje sai väistyä...



ja uusi hylje maalataan tilalle.

Aurinkokannella.




Näkymä aurinkokannelta.



Aurinkokannelta suuntasimme kokousosastolle kahville.



Ja niin oli kierros laivalla ohi ja on aika suunnata kotia kohden.



Suuret kiitokset laivayhtiön projektipäällikölle ja laivan päivämestarille laivan esittelystä sekä tietenkin Tallink Silja Oy:n viestintäosastolle yhden unelmani toteuttamisesta!

Kaikki kuvat telakalta ovat julkaistu Tallink Silja Oy:n luvalla.

tiistai 21. tammikuuta 2014

Päivä Tukholmassa risteilyllä m/s Silja Symphonylla 17.1.-19.1.2014


Lähdimme koko perhe perjantaina 17.1.2014 m/s Silja Symphonyn päivä Tukholmassa risteilylle Commodore-luokassa.


Matkan varasin heti Club Onen joulukortin tultua postissa. Korotin hyttiluokkaa 80 000 Club One bonuspisteellä, jonka lisäksi matka maksoi 36 euroa (hyttikohtainen matkustajamaksu).


Auton jätimme parkkiin risteilyn ajaksi Tähtitornivuoren autohalliin, josta pääsi kävelemään kätevästi terminaaliin.


Tiestitkö että hylje laivan savupiipussa on  5,5 metriä korkea ;)


Terminaaliin oli vaihdettu uudet Silja Line valomainokset.


Terminaalissa olimme lähtöselvittämässä lippuja kolmen aikoihin ja sen jälkeen pääsimme suoraan kävelemään laivaan - mukava etu Commodoressa matkustaessa.

Hyttimme oli 10.kannella ja pitkästä aikaa paapuurin puolella, eli aluksen perästä eteenpäin katsoen vasemmalla puolella.


Yleensä varaan parvekkeellisen Commodore-hytin, mutta näin tammikuun pakkasilla ei parvekkeesta olisi iloa pahemmin ollut.


Tavallisessa Commodore-hytissä on parvekkeen verran enemmän sisätilaa, joten tilaa on. Kaikissa parvekkeellisissa Commodore-hyteissä sekä muutamassa tavallisessa Commodore-hytissä on kylpyamme.


Hytin yksityiskohtia kuvattuna.



Pöytävarauksen Buffet Symphonyn ensimmäiseen kattaukseen tein kätevästi Commodore Loungesta, kävin vain myöhemmin maksamassa ruokailut Buffet Symphonyssa ja sain samalla pöytäkartan.


Promenade.


Hulabaloota vietettiin laivalla.


Ennen ruokailua kävimme Siljalandissa, josta itse jatkoin matkaa kohti Bistro Maximea.


Sain kutsun maistamaan Bistro Maximen uuden ruokalistan annoksia ravintolan henkilökunnan kanssa. Mielenkiintoinen kokemus, varsinkin kun esittely oli ruotsinkielellä. Kiitokset järjestäjälle mahdollisuudesta osallistua mukaan ruokien esittelytilaisuuteen!


Ruokien maistelun jälkeen olikin jo aika vaihtaa ravintolaa ja lähteä nauttimaan Buffet Symphonyn tarjottavista.


Buffet Symphonyn jälkiruokia.


Ruokailun jälkeen kävimme pelaamassa Muumibingoa Atlantis Palacessa.


Muumibingon jälkeen olikin Muumidiscon vuoro.


Jäimme vielä Atlantis Palaceen odottamaan Grand Opening Showta, joka oli nimeltään "He´s Showgirl".


Drag-artisti Jukka K. on yleensä esiintynyt Silja Symphonylla ja Divet Silja Serenadella, mutta Silja Serenaden telakoinnin vuoksi nähtiin Divet alias Marko Vainio Silja Symphonyn lavalla.


Grand Opening showssa nähtiin tuttuja suomalaisia ja ruotsalaisia julkisuuden henkilöitä...


Atlantis Palacen esiitymislavalla nähtiin parodioituna mm. Krista Siegfrids, Sini Sabotage...


...Maria Montazami, Tarja Halonen...



...Antti Tuisku...




ja Robin.

Jatkoa oli luvassa keskiyön showssa Atlantis Palacessa...


Mutta sitä ehti vielä käydä saunomassa. Olin varannut laivalle tullessamme Commodore Loungesta saunan klo 21 - 22. Saunat ovat varattavissa yksityiskäyttöön klo 20 - 21 tai 21 -22. Saunomisen jälkeen olikin pienen väsyneen matkalaisen aika käydä nukkumaan, joten jäin hyttiin "valvontavuorolle", sillä aikaa kun vaimoni kävi mm. tutustumassa laivan myymälöiden valikoimaan.


"Valvontavuoron" vaihtuessa pääsin katsomaan menomatkan keskiyön shown, joka oli nimeltään "From Finland with Love"


Sama meno jatkui kuin Grand Opening showssa! Ainoastaan muutama ruotsalainen hahmo jäi tunnistamatta, mutta se ei menoa haitannut.


Suomalaiset hahmot oli huomattavasti helpompia tunnistaa :)




Parodoitavaksi olivat päässeet mm. Jenni Variainen, Helena Ahti-Hallberg, Anneli Saaristo, Paula Koivuniemi...



...Katri Helena, Kiinteistökuningatar Kaisa, Jesse Kaikuranta ja Cheek.

Shown lopettivat Loreen ja Suomen Carola, joka tosin sai väistyä lavalta Ruotsin Carola Häggkvistin tieltä.


Tämän mahtavan shown jälkeen olikin jo aika mennä hyttiin ja nukkumaan.


Olin edellisenä iltana tilannut aamiaisen hyttiin, jotta aamulla ei tarvitsisi lähteä aamupalalle Bon Vivant -ravintolaan.


Aamiaisen jälkeen kävin 5-vuotiaan pikkuneidin kanssa Sunflower Oasiksen altaissa lillumassa...


Laivan saavuttua Tukholmaan suuntasimme kohti Gärdetin Tunnelbana-asemaa.


Liput olin ostanut edellisenä iltana laivan Infosta, koska myös niiden ostosta saa Club One -pisteitä ;)


Ensimmäiseksi kävimme Adidaksen Outlet-myymälässä, jonne pääsee kätevästi tvärbananin kyydillä mm. Gullmarsplanin asemalta. Adidaksen ale-löytöjen jälkeen suuntasimme takaisin keskustaan.


Kävimme piipahtamassa Kulturhusetin ylimmäisen kerroksen kahvilassa...

Kulturhusetin alakerrassa oli pienoismalli kasvavasta Tukholmasta.


Jatkoimme ostoskierrosta vielä tovin mm. BR-lelukaupassa, jonne tyttäreni tuhlasi joululahjaksi kummiltaan saamansa kruunut. Nousimme Kungshallenin edestä bussiin, joka vei meidät Gärdetin asemalle, josta kävelimme laivalle.


Laivalle päästyämme kävimme Commorore Loungessa kahvilla, tekemässä pöytävarauksen, varaamassa saunan illaksi ja tilaamassa aamiaisen hyttiin - kaikki kätevästi samalla kertaa.


m/s Isabelle Frihamnenin satamassa.


m/s Victoria I Värtanilla.


Toive saada pöytä Buffetin peräosasta, ns. Seaportista, onnistui.


Olimme taas ruokailemassa ensimmäisessä kattauksessa.


Buffet Symphonyn valikoimaa.


Buffet Symphonyn jälkiruokia.


Ruokailun jälkeen kävimme ostoksilla laivan myymälöissä. Club One -kortilla Cobi-laivan olisi saanut alle 30 eurolla, mutta kun niitä jo pari löytyy niin ei ollut tarvetta enää ostaa.


Kävin "yhdellä" pubissa, josta suuntasin Siljalandiin...


Siljalandissa vaihdoin vaimoni kanssa lastenvahtivuoroa. Atlantis Palacessa oli jo alkanut Muumitietokipailu, mutta jätimme sen väliin.


Tytärtäni kiinnosti enemmän Promenadella alkava Wheel of Death -esitys.


Wheel of Death.


Esityksen päätyttyä jatkoimme matkaa Atlantis Palaceen, jossa Muumidisco oli alkamassa.


Muumidisco.


Itse luovutin jo puolivälissä Muumidiscoa ja lähdin Commodore Loungeen odottelemaan discon loppumista.


Commodore-osaston 11. kannella oli vanha Silja Linen juliste ja kuvat Nordiasta ja Fenniasta.


Lähdimme vielä käymään New York Clubilla. Clubin ovella oli lappu, jossa kiellettiin alle 12 vuotiaiden oleskelu klo 23 jälkeen, mikä mielestäni on oikein. Ainoastaan jäin miettimään olisiko tuo kielto pitänyt koskea alle 18 vuotiaita, kun mielestäni se ei ole alaikäisille tarkoitettu paikka. En myöskään ymmärrä miksi pienten lasten kanssa pitää muutenkaan olla yömyöhään esimerkiksi Atlantis Palacessa tai Pubissa.


Saunan olin varannut taas klo 21 - 22, jonka jälkeen oli pienen reippaan matkustajan aika käydä nukkumaan.


Jäin vuorostani "valvontavuorolle" hyttiin ja viihdytin itseäni mm. katsomalla ikivanhaa ympäristövideota.


Myös Maarianhaminaan tuloa seurasin hytin ikkunasta.


Keskiyön shown, joka oli nimeltään Decade of the Divas, katsoin televisiosta. Mielestäni se ei ollut yhtä hyvä kuin menomatkalla esitetty show. Shown jälkeen olikin aika käydä nukkumaan.


Aamiainen tuli taas kätevästi hyttiin :)


Kävin vielä ennen satamaan tuloa Gifts & Toys -myymälässä ostamassa parit "Kerää ja Säästä" -kampanjan tuotetta. Keräilymerkkejä jäi vielä muutama käyttämättä.


Hytin ikkunasta seurasimme Helsinkiin saapumista.


Helsingissä oli aurinkoinen pakkaspäivä.


Laivan saavuttua satamaan odottelimme vielä hetken, jotta Promenadelle tulisi hieman enemmän tilaa.

Taas oli yksi mukava reissu Siljan valkoisella laivalla takana - kiitokset koko Silja Symphonyn henkilökunnalle!



Olympiaterminaalista kävelimme Tähtitorninvuoren pysäköintihallista hakemaan automme ja suuntasimme kotia kohden.