sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Päiväristeilyllä Tallinnassa 14.12.2013


Keskiviikkona 11.12.2013 varasin Club One -bonuspistellä päiväristeily Tallinnaan.


Samalla tuli muisteltua menneitä aikoja, kun Silja Linen SuperSeaCattien First-luokassa aikoinaan aika paljon reissattiin. Nyt ensimmäistä kertaa matkustimme mennen tullen Tallinkin Business Loungessa, aiemmin olen varannut paikat Business Loungesta vain yhteen suuntaan.



Torstaina m/s Starin autokannella tapahtunut ramppiturma sai minut seuraamaan liikennetiedotteita Tallink Siljan nettisivujen kautta. Perjantain lähdöt peruttiin kaikki ja sitten odoteltiin tietoa miten käy lauantain matkojen. 


Tallinkilta tulikin perjantaina tekstiviesti, jossa kerrottiin laivan kulkevan normaalisti - hyvää palvelua!



Lähtöselvityksen tein nopesti itsepalveluautomaatista, riitti kun veti Club One -kortin magneettilukijassa ja vahvisti matkan ruutua painamalla.




Sitten suunnaksi m/s Star.


Business Loungen hintaan kuuluvat ruoka- ja juomatarjoilu, päivän lehdet sekä langaton internet-yhteys. 


Business Loungen tarjontaa.


Piparkakkutalo.



Erillisen Business Loungen tiloissa on huomattavasti rauhallisempaa matkustaa. 


Myös ostosten tekeminen olisi onnistunut omasta myyntipisteestä.

Vaikka Business Loungesta ei olisi tarvinnut lähteä matkan aikana minnekään, oli sitä kuitenkin kiva käydä laivan myymälöissä kiertelemässä.


Tallinnaan saavuttiin aikataulun mukaisesti. Tallinnassa meillä oli aikaa reilut kolme tuntia, joka riitti tällä kertaa oikein hyvin.


Terminaaliin oli rakennettu uudet lähtöselvitystiskit.


Terminaalissa sijatsevassa SM Outletissa myydään Silja Linen ja Tallinkin laivoilta myynnistä poistettuja vaatteita ja asusteita.


Terminaalilta lähdimme kävelemään kohti Tallinnan vanhaakaupunkia.


Virun portti oli saanut jouluvalaistuksen.



Raatihuoneen joulumarkinnoille olimme mekin menossa...


Viru-katu oli saanut myös jouluvalot.


Raatihuoneen joulumarkkinat (22.11.2013–8.1.2014) ovat perinne Tallinnassa. Tarjolla on mm. käsitöitä, villasukkia ja glögiä joululaulujen soidessa suuren joulukuusen alla.


Koskaan aikaisemmin en ole joulumarkkinoilla Tallinnassa ollessani käynyt, komeasti oli laitettu koko tori.


Sitten olikin glögin vuoro :)


Glögiä olisi saanut myös kojuista mukaan...


Jatkoimme kiertelyä markkinoilla vielä hetken...


Markkinoilla olis saanut aikaa kulumaan vaikka kuinka kauan, mutta koska aikamme Tallinnassa oli rajallinen suuntasimme takaisin keskustaan.


Virun portin luona olevissa kukkakioskeissa oli myynnissä erilaisia joulusia kransseja ja kimppuja.


Jouluisia kransseja olisi ollut saatavilla edulliseen hintaan.


Viru keskuksessa tuli pikaisesti käytyä.


Samoin entiseen postitaloon rakennetussa ostoskeskuksessa.


Norde Centrumin ja Prisma Expressin kautta suuntasimme terminaaliin.


Ja koska olimme päiväristeilyllä olimme lähtöselvittäneet paluumatkan jo lähtiessämme, pääsimme kävelemään suoraan laivaan, kun laivan lastaus alkoi juuri saapuessamme satamaan.


m/s Superstarin Business Lounge on sisustukseltaan tummempi kuin m/s Starilla.



Business Loungen tarjontaa m/s Superstarilla


Business Lounge.


Ruokailun jälkeen kävin pikaisesti ostoksilla laivan myymälöissä...


...vaikka ostoksia olisi voinut tehdä myös Business Loungessa. 


Paluumatka meni leppoisasti ja saavuimme Helsinkiin aikataulun mukaisesti.

torstai 21. marraskuuta 2013

Lehdistötilaisuus m/s Silja Serenadella 21.11.2013

Sain kutsun Tallink Silja Oy:n lehdistötilaisuuteen, joka järjestettiin 21.11.2013 m/s Silja Serenadella.
Lehdistötilaisuudessa esiteltiin laivalle ensi vuonna tehtäviä uudistuksia, joista olen kasannut tähän pienen infopaketin.

Laivan pääasialliset muutoskohteet näkyvät kuvassa.

Buffet Serenadesta tulee Grande Buffet.

Buffetin asiakaspaikat lisääntyvät 600 paikasta 640 paikkaan.

Buffet-uudistuksessa tehtyä "tori-ajattelumallia" parannetaan ravintolan sisustuksessa. Lisäksi on tulossa sesonkipöytä, jossa tarjottavat vaihtuvat sesongin mukaan.

Lisäksi ravintolaan rakennetaan ns. show-keittiö, jossa kokit valmistavat ruokaa asiakkaiden edessä.

Bistro Maximen tilalle rakennetaan italialainen ravintola Tavolata.

Tavolatassa tulee olemaan 170 asiakaspaikkaa.

Philosophy ”At Tavolata we are all about sharing, being together with friends, family and others to enjoy great company, fantastic food and refreshing drinks. Come in, relax and enjoy!”

Kuudennen kannen ostosmahdollisuudet laajenevat uudeksi Tax Free Superstoreksi.

Kaupasta tulee tilavampi ja sen laajennuksen alta Cafe Orient saa väistyä.

Parfymeria muuttaa tämän lentokenttämäisesti rakennetun Tax Free Superstoren yhteyteen. Myymälöiden kokonaispinta-ala telakoinnin jälkeen on 1 500 m².

Promenaden ostospaikat lisääntyvät ja valikoimiin tulee uusia brändejä. Uudella laivalla on entiseen verrattuna 51 prosenttia enemmän ostosmahdollisuuksia ja -paikkoja.

Sunflower Oasis -kylpyläosasto päivitetään ja kunnostetaan nykypäivän moderniksi spa-kylpyläksi.

Aurinkokannelle rakennetaan mm. kansibaari kylpyläasiakkaille.

Yhdeksännen kannen kokoushyttien tilalle rakennetaan kolme uutta premium suitea.

Commodore-hytit ja -lounge uusitaan.


Commodore -hyteissä tulee olemaan sisustuksessa kaksi teemaa "archipelago  & sea" sekä "beach & harmony".

Matkustajille näkyvien muutosten lisäksi laivalla tehdään telakoinnin aikana myös paljon
teknisiä kunnostustöitä. Telakoinnin aikana mm. vedenalaiset osat huolletaan. Laiva telakoidaan Naantalissa Turun Korjaustelakalla ja siellä työskentelee 400 työntekijää. 

Rikkipesureita tai muita rikkidirektiivin edellyttämiä muutostöitä ei ole tässä telakoinnissa tarkoitus laivaan tehdä.
Sisaralus Silja Symphonyn uudistus toteutetaan suunnitelmien mukaan syksyllä 2014.

Lehdistötilaisuuden jälkeen pääsimme lounaalle maistelemaan Tavolatan annoksia ennakkoon.

Oikein mukavalle ja mielenkiintoiselle vaikuttavat tulevat uudistukset - nyt vaan pitää jaksaa odottaa helmikuuhun 2014 asti, jotta ne pääsee kokemaan :)