maanantai 8. tammikuuta 2018

Päivä Tukholmassa risteilyllä m/s Silja Serenadella 5.1. - 7.1.2018 + vinkkejä risteilylle


Vuoden ensimmäisellle risteilylle lähdimme m/s Silja Serenadella 5.1.2018. Koska suurin osa päivä Tukholmassa -risteilyistä noudattaa samaa kaavaa, kerron tässä matkakertomuksessa vinkkejä risteilyyn liittyen. Monet vinkit ovat valittu sen perusteella, mistä olen eniten kysymyksiä saanut.


Matkaan lähdimme siis perjantaina ja ennen laivamatkaa ensimmäisenä huolena on auton pysäköinti. Minulta on kysytty useaan otteeseen mihin auto kannattaa jättää kun Siljalla Tukholman risteilylle lähtee?


Meillä auto on nykyään parkissa risteilyn ajan Ehrenströmintien varressa. Kadunvarren pysäköintipaikat ovat 2. vyöhykettä ja pysäköinti siinä maksaa 2 euroa tunnilta. Kadunvarressa pysäköinti on maksullista arkisin klo 9 - 17 ja perjantailähdöllä risteilypysäköinti maksaa 4-5 euroa, riippuen siitä mihin aikaan satamassa on. Muiden päivien hinnat saat laskettua pysäköintiajan mukaan arkilähdöllä pysäköinnille hintaa tulee 24 - 28 euroa. Pysäköinti maksetaan kortilla kadunvarressa olevaan lippuautomaattiin.


Ehrenströmintien vieressä on pysäköintialue, joka myös kuuluu 2. vyöhykkeeseen ja alue on maksullinen  arkisin klo 9 - 21. Perjantailähdöllä risteilypysäköinti maksaa 12 - 13 euroa. Pysäköinti maksetaan kolikoilla lippuautomaattiin, joka sijaitsee pysäköintialueen keskivaiheilla.


Lähinnä Olympiaterminaalia sijaitsee Special-paikoitus, joka tarjoaa lämmintä ja vartioitua pysäköintitilaa Olympiaterminaalin alakerrassa. Risteilypysäköinti maksaa 66 euroa ja Club One -kortilla 58 euroa.



P-Tähtitorninvuori sijaitsee aivan Olympia-terminaalin välittömässä läheisyydessä. Hallin sisäänajo on osoitteessa Laivasillankatu 20.  P-Tähtitorninvuori tarjoaa perjantaina laivalle lähteville risteilypysäköinnin 52 eurolla. Auton voi ajaa pysäköintihalliin perjantaina klo 15.00 ja se on ajettava ulos sunnuntaina ennen klo 12.00. Vastaavan pituinen aika muina päivinä maksaa 72 euroa. EuroPark tarjoaa Club One -asiakkaille 15 % alennuksen pysäköintihallin normaalihinnoista.


Edullisimmin auton halliin saa Kasarmitorin Q-parkkiin. Q-Park Oy tarjoaa Club One -asiakkaille risteilypysäköinnin 2 vrk hintaan 30 € Kasarmitorin pysäköintihallissa. Auton voi ajaa lähtöpäivänä sisään klo 15.00 jälkeen ja auto tulee noutaa paluupäivänä klo 12.00 mennessä.


Terminaaliin pääsee tietysti myös julkisilla kulkuneuvoilla, mutta lapsiperheelle helpointa on saapua omalla autolla.



Kun auto on saatu parkkiin onkin aika suunnata terminaaliin lähtöselvittämään matka. Lähtöselvityksen voi tehdä kolmella eri tavalla.

Lähtöselvitystiskillä, Club One Gold/Sviitti & Commodore -luokassa matkustavien omalla lähtöselvitystiskillä tai automaatilla. Lähtöselvitys onnistuu yhtä vaivattomasti jokaisella tavalla. Itse suosin sitä mihin vähinten on jonoa. Miksi siis jonottaa Gold-asiakkaiden tiskille jos muille lähtöselvitystiskeille on lyhyemmät jonot.


Tälle matkalla olin varannut meille Commodore-hytin. Commodoressa ja sviiteissä matkustajat pääsevät laivaan jo klo 15.00, eli puoli tuntia muita matkustajia aikaisemmin. Etu lasten kanssa matkustaessa on erinomainen, saa kaikessa rauhassa kävellä laivaan ilman tungosta ja ryysistä, eikä tarvitse terminaalissa jonotella.


Commodore-luokkaan on olemassa myös omat vinkit, jotta matkasta saa enemmän irti.


Ensimmäisenä kannattaa pohtia varaako matkan hytistä missä on parveke vai ei?



Parvekkeellisia hyttejä on 12 ja niissä on tilaa parvekkeen verran vähemmän kuin parvekkeettomassa hytissä. Kaikissa parvekkeellisissa hyteissä on kylpyammeet.


Kesällä toki parveke on kiva, mutta jos matkassa on kaksi aikuista ja kaksi lasta on enemmän tilaa parvekkeettomassa hytissä. Muutamassa hytissä on kylpyamme ja lopuissa pelkät suihkut.


Hyttejä on saatavilla myös allergikoille sopivilla materiaaleilla varustettuna.


Silja Symphonylla on lisäksi yksi hytti remontoitu liikuntaesteisiä ajatellen.




Jos haluat enemmän tilaa niin Commodoren kanssa samaan hintaan voi varata myös 9. kannella sijaitsevan Junior Suiten, mihin kuuluu kaikki samat edut kuin Commodore-luokassa matkustaville. Hyttejä on ainoastaan kolme ja ne ovat hyvin suosittuja, joten kannattaa olla ajoissa varaamassa. Ainoa miinuspuoli on alapuolella olevasta Atlantis Palacesta kuuluvat äänet, mutta nekin lakkaavat kun Atlantis Palace sulkeutuu. Junior Suitesta voit lukea ja katsoa kuvia lisää aikaisemmasta matkakertomuksesta.



Ja jos vielä enemmän luksusta matkalta haluaa kannattaa varata 75 neliön Excecutive Suite, jossa on mm. oma sauna ja poreallas. Ajoissa kannattaa tätäkin hyttiä olla varaamassa, sillä kovin usein ei hyttiä varausjärjestelmässä vapaana näe, ainakaan viikonloppulähdöillä.


Commodore Loungessa voit Commodore-emännän avustuksella tehdä pöytävarausket kätevästi Grande Buffettiin, Tavolàtaan ja Bon Vivantiin. Vaikka ravintolat olisi muuten loppuunbuukattuja on Commodore-luokassa matkustaville omat kiintiöpaikat.




Commodore Loungessa on saunat miehille ja naisille ja ne ovat vapaassa käytössä aamulla ja iltapäivästä kello 20.00 asti. Saunan voi varata omaan käyttöön joko klo 20.00 - 21.00 tai 21.00 - 22.00 (paikallista aikaa). Ja koska saunavuoroja on vain neljä iltaa kohden, kannattaa sauna varata heti laivaan saapuessa.


Commodore  Loungessa on tarjolla myös pikkupurtavaa, kahvia ja teetä sekä luettavaksi sanoma- ja aikakauslehtiä. Lisäksi matkustajia palvelee oma baari.





Me olimme varanneet tällä kertaa parvekkeettoman hytin.


Hytissä olevat virvokkeet ja hedelmät sisältyvät hintaan. Risteilyn aikana virvokkeita täydennetään (pl. kuohuviini) jääkaappiin laivan ollessa satamassa.




Menomatkamme sujui oikein mukavasti.






Matkamme alkoi buffetissa ruokaillen.






Laivalla oli  SuperSale -kampanja ja myymälöissä oli paljon hyviä tarjouksia. Ennen matkaa voit jo tutustua netissä oleviin tarjouskuvastoihin.


Kannattaa muistaa myös "Kerää ja Säästä" -kampanja, jossa tarroja keräämällä voi lunastaa valikoituja tuotteita edulliseen hintaa. Yhden tarran saa aina 10 euron ostoksesta laivan myymälästä. Aiempien kampanjoiden aikana kerätyt tarrat käyvät myös, sillä tarrat "eivät vanhene".  Kampanja kestää aina puoli vuotta kerralla, jonka jälkeen kampanjatuotteet vaihtuvat.


Lasten kanssa matkustaessa suosittelen hakeamaa infosta tai Siljalandista lasten risteilyohjelman.


Meidän vakio-ohjelmassa menomatkalla on disco Harri Hylkeen tai Muumin kanssa Atlantis Palacessa klo 19.45. Ohjelmien ajat kannattaa kuitenkin aina tarkistaa lasten risteilyohjelmasta.


Pubissa tuli maisteltua paria itselle uutta olutta.


Oluita sai myös ostaa kotiin tax free -hintaan. Kuusi valinnaista pulloa maksoi 14,90 € ja Club One -asiakkaat saivat vielä alennusta 10 prosenttia. Sama tarjous on voimassa myös Tax Free Superstoressa, mutta ainakin Serenadella pubin valikoima oli laajempi ja pubista sai asiantuntevia suosituksia, mitä kannattaa maistaa.




Aamun koittaessa voi Commodoressa matkustaessa valita missä aamiaisensa haluaa syödä.




Hytin hintaan kuuluu erikoisaamiainen Bon Vivant -ravintolassa, jossa leikkelautasen lisäksi voi tilata erilaisia annoksia listalta. Bon Vivantin aamiainen soveltuu sellaisille matkustajille, jotka haluavat nauttia aamiaisen kiireettömästi ja palvelun kera. Bon Vivantissa on tarjolla kuohuviiniä aamiaisen yhteydessä. Kahvit, teet yms. tarjoilaan täällä pöytään.



Lasten kanssa matkustaessa suosittelen Tavolàtan erikoisaamiaista, mikä kuuluu myös DeLuxe-hytin hintaan. Ravintolan ovelta mukaan saa halutessaan lasilliseen kuohuvaa,  kahvit ja teet tarjoillaan pöytään ja kaikki muu löytyy noutopöydistä. Täällä voit ruokailla omaan tahtiin. Tälläkin risteilyllä kävimme menomatkalla nauttimassa aamiaisen Tavolàtassa.


Grande Buffetissa on tarjolla erikoisaamiaiseen verrattuna suppeampi meriaamiainen hektisemmässä ympäristössä. Suosittelen valitsemaan mielummin rauhallisemman ja paremman valikoiman tarjoavan Tavolàtan jos Bon Vivantin aamiainen ei ole se "oma juttu".


Aamiaiskupongin voi käyttää maksuna laivan kahvilassa klo 13.00 mennessä.


Commodore-hyttiin ja sviitteihin voi tilata tilata aamiaisen hyttiin. Tilaus on jätettävä edellisenä iltana klo 21.00 mennesssä Commodore-emännälle.


Tällä matkalla tarjottimelta löytyi mm. kahvia ja kaakota (teetäkin olisi saanut), mehua, leikkeleitä, vihanneksia, juustoa, sämpylöitä, croissantteja, pullaa, wienereitä ja hedelmiä.


Aamiaisen sisältö vaihtelee hieman riippuen siitä kummalla laivalla matkustat ja myös matkakohtaisia pieniä eroja tarjonnan suhteen voi olla.


Aamulla Baltic Princess tuli vastaan.



Baltic Princessin voi bongata Oxdjupetin jälkeen n. klo 8.10 - 8.15. paikallista aikaa.



Aamiaisen jälkeen oli hyvin vielä aikaa käydä lasten kanssa Siljalandissa....



...tanssimassa Muumimamman ja Pikku Myyn kanssa Promenadella....




...sekä ostoksilla.



Useita kysmyksiä olen myös saanut myös siitä, miten helpoiten pääsee Mall of Scandinaviaan?


Helpoiten sinne pääsee Silja Linen järjestämällä kuljetuksella.


Mall of Scandinavia -meno-paluukuljetus järjestetään lauantaisin 30.12.2017-19.5.2018 sekä joka päivä talvilomalla 18.2.-4.3.2018. Varaa siis Päivä Tukholmassa -risteilysi Helsingistä edellisen päivän lähdölle (esim. pe-lähdölle 5.1.). Kuljetus lähtee klo 10.15 Tukholman Värtan-terminaalilta ja takaisin klo 15.00 Mall of Scandinavia -ostoskeskukselta. Kuljetus yhteen suuntaan kestää n. 30 minuuttia.


Ei ostoksille meneminen julkisilla kulkuneuvoillakaan ole yhtään vaikeaa, jos joskus Tukholmassa on julkisia liikennevälineitä käyttänyt. Liput kannattaa ostaa ennakkoon laivan infosta tai Gifts-myymälästä, jolloin ne kerryttävät myös Club One -pisteitä. Mall of Scandinaviaan riittää kaksi kertalippua / henkilö. Lippu on voimassa 75 minuuttia ensimmäisestä leimauksesta. 7 - 11 vuotiaat lapset matkustavat aikuisen seurassa viikonloppuisin (pe klo 12.00 - su klo 24.00).


Kannattaa poistua laivasta ennen Tallinnan laivan saapumista.




Terminaalilta kävellään ensin Gärdetin Tunnelbana-asemalla, josta matkustetaan T-Centralin asemalle.



T-Centraliin saavuttaessa seurataan laiturilla olevia "Pendeltåg"-opasteita, mitkä ohjaavat alimpaan kerrokseen, missä Stockholm City -asema sijaitsee.

Metro saapuu laiturille -1 kerrokseen ja juna lähtee -6 kerroksesta. Takaisin tullessa on hyvä huomioida, että Ropstenin suuntaan menevä metro lähtee -2 kerroksesta.



Mall of Scandinavia sijaitsee Solnan aseman vieressä ja sinne pääsee laiturilta 2 lähtevillä junilla. Junat menevä Upsalaan tai Märstaan. Oikean raiteen löytäminen on helppoa, sillä opasteet asemalla ovat hyvät.



Juna pysähtyy yhdellä asemalla ennen Solnaan saapumista.




Mall of Scandinaviassa vierähtää helposti tovi jos toinenkin ja ostosten lomassa voi käydä myös ruokailemassa, sillä ruokapaikkoja löytyy moneen makuun.




Takaisin satamaan pääsee yhtä kätevästi. Solnan asemalla hypätään vain oikeaan suuntaan menevän junan kyytiin, jäädään pois Stockholm City asemalla ja noustaan liukuportailla tai hissillä ylös T-Centralin laiturille ja matkustetaan Ropsteniin menevällä tunnelbanalla Gärdetin asemalla ja kävellään terminaaliin.


Jos haluaa välttää jonot terminaalissa Tukholman päässä, kannattaa laivaan palata ennen klo 15.15, jolloin uusien matkustajien laivaannousu kaikille satamassa oleville laivoille alkaa.


Toivottavasti näistä vinkeistä on sinulle hyötyä seuraavaa matkaa suunnitellessa. Kaikki vinkkien yhteydessä olevat tiedot ovat tammikuulta 2018 ja niiden paikkansapitävyys kannattaa tarkistaa ennen matkalle lähtöä vinkkien yhteydessä olevista linkeistä.


Paluumatka meillä meni leppoisasti ja samaa kaavaa noudattaen kuin useat aikaisemmat risteilymme.





Laivan tutkiskelua.






Promenade.



Paluumatkalla kävimme FastLanessa ruokailemassa.



FastLane on juuri sopiva nopeaan ruokailuun, kun lapset malttavat istua ravintolassa vain hetken.






Aamulla Helsingin lähestyessä sää merellä oli kirkas.





Itämerellä voi ikuistaa moni erilaisia maisemia samoistakin paikoista.


Kerrankin saa aamiaista luvan kanssa sängyssä syödä.

Commodore-hytin isoista ikkunoista on mukava katsella merelle.



Aurinkokin näyttäytyi.



Jos kesällä auringonlaskut ovat kauniita merellä, niin talvella puolestaan auringonnousut ovat komeaa katseltavaa.


Helsinki näkyy jo horisontissa ja on aika lähteä hyttiin laittamaan tavarat kasaan. Mikään hoppuhan laivasta ulos ei ole, vaikka ensimmäiset kuvanottohetkellä olivat jo oven takana odottamassa maihinnousun alkamista. Me yleensä poistumme laivasta vasta kun suurin osa matkustajista on poistunut laivasta.


Kiitokset taas Silja Serenaden miehistölle mukavasta merimatkasta, nyt on risteilyvuosi 2018 startattu. Seuraava laivamatka onkin jo aivan kohta. Kannattaa ottaa Valkeat Laivat seurantaan Instagramin ja Facebookin puolella, sillä seuraavalta laivamatkalta onkin luvassa jotain sellaista mitä kannattaa reaaliajassa seurata.